Hisuun

MarkoJuomarastilla2
Juomarastilla.

Kesän kynnyksellä olen normaalisti kilpailuttanut seuroja parhaimman edustustarjouksen saamiseksi. Nyt kun valtiovalta on leikannut kaikenlaisia edustuskuluja on omalla kohdallanikin tullut aika siirtyä todelliseen moniseuramalliin. Ilmoitan siis täten, että olen nyt virallisestikin vaihtanut seurani HISUun.

Lapin Lumirasteilta mielessä olleet mitalihaaveet karisivat lähinnä Määtän Jarin varmaan ja Pitkäsen Harrin vauhdikkaisiin suorituksiin ja tyytyminen oli siten vain plaketeille. Tankkiksen 17 vuoden takainen paluu hisu-urille oli itselleni myrkkyä, sillä jouduin niukasti taipumaan myös Lumirastien kokonaiskisassa palkintopallin ulkopuolelle. Uskon, että käymme tulevina vuosina kolmivitosissa vielä kovat väännöt Pohjois-Suomen hisuherruudesta, kunhan vain Niskaset ja Keskinarkaukset saadaan pidettyä pois laduilta häiriköimästä. Ekonojakin voi olla kova luu.

Nyt kun sukset on sitten naulattu on aika kääntää katseet sammaleen puolelle. Sitä kun on jo Etelä-Suomessa kuivana näkyvissä. Virallisesti taidan avata kauden Finnspringissä, jossa henkilökohtaisen kisan lisäksi kiinnostaa myös viesti. Kevätkauden todellinen koitos on kuitenkin Tiomila, jossa OH ja Vesaisen Pojat tekevät ensiesiintymisen yhdessä.

t. Spede

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *