Tiomilaan

MarkoPaljuileeLapinYrittäjienKanssa
Kesä on tullu.

Aurinko on paistanut viime viikot siihen malliin, että kevään kisakaudelle startteja kertyikin vain kaksi. Muddy-X:ssä kävin rikkomassa renkaan ja Tornion Kevätsprinteissä pokkaamassa am-mitalit kotiin, joten ainakin Mersuun näyttäisi napsut olevan nyt kesää varten kohillaan. Päkiälle ei tosin vielä pääse kuin pyörää polkiessa.

Kesäkauden avausstarttina on Tiomila, johon kahdella katsastusvoitolla ansaitsee numeronmukaisesti kakkososuuden. LänRasta farmisopimuksella lainassa oleva Korven Juho pääsee avaamaan Suunnan viestin eli kovimmat lainamiehet laitetaan kärkeen. Katsotaan löytyykö lippu ja kuinka pientä numeroa on tarjolla selän taakse kun Mördarbacken viimeistä kertaa lähestyy.

MarkoJaVaala
Yön Timolaan.

Tiomilaa ennen kuitenkin päätetään iltarastien järjestelyputki. Ajoimme ekana Suomessa Liveloxin vakiovarusteeksi kentälle, joten Karihaarassa ja Karjalahdessa aletaan nähdä miten lottopallot radoilla pyörii. Jääkiekkomiehet sanoo jo, että suunnistus on mielenkiintoista seurata. Katsotaan uskaltavatko hypätä myös jossain vaiheessa ruudulle.

t. Claudio

P.S. Suunnistusvalmentajat valitsi mut hallitukseen ja haluavat Viestiliigan takaisin jalkeille. Jos koet että panoksellasi olisi jotain annettavaa liigaan niin olepa yhteyksissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *